Meitä on jo 0, ja joukkomme kasvaa yhä

Jussi Sippola

Torstaina 12. syyskuuta 2024

    Jussi Sippola

    Tervehdys!

    Minä olen Jussi Sippola, toimittaja ja yksi Uuden Jutun perustajista. Toimittajan töitä olen tehnyt Länsiväylä-lehdessä, MTV3:n uutisissa ja Helsingin Sanomissa. Työuraan on mahtunut paljon, mutta lempihommiani ovat olleet uutissatiirin kirjoittaminen ja ulkomaanjournalismi.

    Pitkiä reportaaseja olen kirjoittanut myös Image-lehteen, ja noina freelancer-aikoina työskentelin muun muassa New Yorkissa, Los Angelesissa ja eri puolilla Australiaa.

    Ennen Uutta Juttua työskentelin kirjeenvaihtajana Tukholmassa, jossa uutisoin muun muassa Ruotsin Nato-prosessista ja tutkin Ruotsin jengirikollisuutta.

    Uudessa Jutussa haluan toimittajana jatkaa pohjoismaisten asioiden parissa. Myös vähän mukavampien kuin jengirikollisuus.